Terveiset sisällöntuottajalta

Hei.

Nimeni on Esa Suomaa. Tämä sivusto sisältää pääosin itse kirjoitettua materiaalia.

Kaikista lainauksista ilmoitetaan erikseen.

Tekstien kopioiminen, käyttäminen tai lainaaminen ilman lupaa on tekijänoikeuslakien mukaan kielletty

Jos kuitenkin kiinnostuit jostain kirjoituksesta, niin ota rohkeasti yhteyttä tai kommentoi tekstiä niin pyrin vastaamaan mahdollisuuksien mukaan.

Kiitos.

In English click here.
(Rough transalation with Google Translator. All things can't be translated from language to other)

Hakija

Facebook

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tainakhin tapahtumatietäjä

Yhdessä ihmisunessa näkyi historian siivet sulkineen ja luineen. Nahkoineen.
Mennyt ja tuleva aika kuninkaitten, herttuoiden.
Controllerien ja account managereiden. 

Alkuräjähdyksestä Tainakhin viimeiseen taistoon.
Ihmisalut olivat loppuneet saasteiden alla.

Näkijä tiesi kaikki maailman virheet.
         Ihmisen erheet.
Vaan näki tuo myös palavan hahmon.
Otti omakseen tuon kasvot.

Ei tullut profeetaksi jalustalle kultaiselle.
Jalat alta taittui.
Kuoli pois kesken kaiken.
Ei ollut miestä ymmärtämään tehty.

Ei mieli kestänyt mielettömyyttä.

Tuhdonpainajat

Älä lausu ääneen silmiesi näkyjä.
Älä kuuloluiden narinaa ulos lurita.
Kätesi piirtää symboleja salattuja.
Jalkasi tanssii yli piirin sallitun.

Koske minua, koska koski tahtoo kuskin selättää.
Laske tuhdolle ja laske koski. Koski meitä koskee.
Tuhto tahtoo meidät turvaan täältä.
Täältä meidät turman tieltä.

Älä piirrä päiviesi riimukarttaa.
Älä näytä riemukaaresi suunta.
Käy kohti taivaan rantaa.
Airueena alas kylmää virtaa.

Koske minua, koska koski tahtoo kuskin selättää.
Laske tuhdolle ja laske koski. Koski meitä koskee.
Tuhto tahtoo meidät turvaan täältä.
Täältä meidät turman tieltä.

Vesitimantit tuulenvuossa. Tähtinä keskipäivän loiston.
Sataa yllemme kimaltaen kauhua, auringon hehkua.



sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Piscator

Kudoin päälleni päivien verkkoa.
Yksi nurin ja toinenkin.
Yksi oikein ja ei koskaan enää.

Suojaksi sen piti tulla ylleni.
Kokemuksista kilpeni
Sanvalmiudesta miekkani.

Sanoja vaan en puhunut,
vain halki ilmaa haukoin hiljaa.
Päälleni kun aika kävi
kaatoi minua kuin terä viljaa.

Kokemuksen kalastajaksi
piti minun mennä onkineni.
Ongesta tuli ongelmani.

Siima köytti kaulan varteen
puun josta minä sen riistin.
Siinä olin suu auki killuva


sätkijä, potkija ja vihdoin viimein hiljentyvä.
Paikalla sata muistoa. Muistomerkkiä puista.
Kasvualustana makaajan. Tuuli kuiski kertomaani.
Kiuru kuuli kiroukseni.


Sanoja vaan en puhunut,
vain halki ilmaa haukoin hiljaa.
Päälleni kun aika kävi
kaatoi minua kuin terä viljaa.



perjantai 20. tammikuuta 2012

Talvipilven maa

Mitä tapahtuu? Muuttu maisema.
Ei varjoja. Valoa joka suunnasta.
Ei lähdettä paikallisteta.
Vedessä ja valossa.
Äänessä ja tiedossa.
Ammennetaan sokeina.
Uskotaan mitä halutaan.

On paikkoja, jotka talvella
voisi laskea alas maan pinnasta.
Kun taas toisaalla
kylmässä ja varjossa
koetaan tunteita.
Ne sisään saa suonesta.
Ei ne lähde Suomesta.

Talvipilven maa.
Täällä joka suunnassa
on valoa, varjoa
ja ihmiskasoja.
Disco-jumalaa ja
valkokaulusherraa.
Molempien autoissa
on riite pakkasessa.

Maija ja sinisedät

Koppalakki, sinivuokko
Nappinatsi, paskalakki
Kyttä, skoude.
Sinisetä, tinanappi.

Oli nimeä monta tarinan kolmannella osapuolella.

Kyydissä mustan maijan
oli "musta-Maija".

Kyyditti manan maille
Maija miehen hengen

Kyyditti maija hengen.
Maijan pahnoille vieden.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Nimettömyyden takana

Pelkäätte ääniä
joita kukaan ei ole sanonut
Tulisi pelätä tekstiä
jota kukaan ei ole kirjoittanut

Se on olemassa
Ei sitä kukaan tunnusta

Vääränimen takaa se on huudettu
Nimettömän totuus tuotu julki

Kriitikon mielipide silloin kun Häntä ei ole
Mielipiteetön silloin kun Hän on

Paljastettu olkoon Hänen nimensä   
Tulkoon Hänen syntinsä   
Sillä Hänen on valta   
Hänen on voima 
Hänen on kunnia
Hän on           

Iänkaikkisesti
Nimettömyyden takana

perjantai 6. tammikuuta 2012

Pimeään

Olen pelko, raivo ja pakokauhu.
Enkeli vailla siipiä.
Kylvän. Korjaan pahaa heinää
pää täynnä ääniä.

Veitsi, kirves tai ase tuokaa
ikuisuus jo odottaa.
Käsi, jalka ja silmämuna
rajalle jo hamuaa.

Toivoon elämä tuhlataan.

"Pimeään!" Kutsui vieno ääni.
                  Kutsui vieno ääni

Syöksykää matkaan sisään pääni.
                  Matkaan sisinpääni.

Tuli itku, parku ja paha mieli.
Huuto ennen hetkeä
jolloin lopppu kaikki mainen
ei ennen käsi herkeä.
Olen kosto, tuho ja Pirun airut.
Käsissäni kuolema.
Olen siellä, täällä. Kaapin päällä.
Myrkyllinen suudelma.


Toivoon elävät uhrataan.

"Pimeään!" Kutsui vieno ääni.
                  Kutsui vieno ääni

Syöksykää matkaan sisään pääni.
                  Matkaan sisinpääni.

******* Vanha teksti, jossa oli vain ensimmäinen säkeistö. Kirjoitin toisen säkeistön vasta nyt. *******

W.T.H.H.I?

(What the hell have I?)

I use to have a friend who gave me shelter where to runaway.
My life everyday so fragile. I closed up the door and lied
down at floor with my fucked up life and my voice telling you lies.
Now what the hell have I? Want to close my eyes and just die.

What the hell have I?
Close your eyes and watch me die.
In your head I live,
but in your world I dont fit.

I realy dont fit
       In your world.

I use to see trough your eyes. Never been happy as days go by.
But you know that I try break loose from your mind.
My friend is against me. Didn't belive. It can't be!
I have to brake myself loose. They try to stop me, those fools!


What the hell have I?
Close your eyes and watch me die.
In your head I live,
but in your world I dont fit.

Well you can't sense and run me out.
That one mistake was me all about.
Little voice in little head.
Slowly fades away and now it's
dead.

What the hell did I have?
Close my eyes and I see a man.
In my head I live
but in this world I never fit.

****** Jälleen vanhaa tuotantoa ja kielioppivirheellistä tankero engelskaa. *******