Terveiset sisällöntuottajalta

Hei.

Nimeni on Esa Suomaa. Tämä sivusto sisältää pääosin itse kirjoitettua materiaalia.

Kaikista lainauksista ilmoitetaan erikseen.

Tekstien kopioiminen, käyttäminen tai lainaaminen ilman lupaa on tekijänoikeuslakien mukaan kielletty

Jos kuitenkin kiinnostuit jostain kirjoituksesta, niin ota rohkeasti yhteyttä tai kommentoi tekstiä niin pyrin vastaamaan mahdollisuuksien mukaan.

Kiitos.

In English click here.
(Rough transalation with Google Translator. All things can't be translated from language to other)

Hakija

Facebook

lauantai 12. helmikuuta 2011

Etenemä

(Kirjoitettu aikana ennen lapsemme syntymää ja aikana jolloin kuolema oli läsnä lähipiirissämme. Jotkut lähtivät, jotkut jäivät vielä keskuuteemme. Sitten jotkut saapuivat. Koskaan ei voinut tietää kuka lähtee. Kuka jää. Kuka tulee. Ja silti piti itse jaksaa mennä eteenpäin...) 

En ole aikoihin
asetellut sanoja paperille
            Mieleen

Sosiaaliseen mediaan

Niinkuin näinä aikoina
Vaikeina
      Onnellisina
              Outoina

Jollain tasolla tiedän: Olemme murtumalinjassa.

Kuolema ja elämä
Kulkevat nyt niin lähellä toisiaan
kuin mahdollista

Epävarmuus on nyt varmaa

Tätä kaikkea
     - Ajattelua
            Kirjoitusta
          Elämää
               Kuolemaa -

tarvitaan, jotta tie veisi eteenpäin.

2 kommenttia:

Jätä toki mielipiteesi. Risut, ruusut ja painokelpoiset lauseet ovat tervetulleita.